Atlantis Megaways

Atlantis Megaways

Kaksi tarunhohtoista ja eeppistä seikkaa ovat lyöneet kättä päälle, sillä Yggdrasilin uusi Atlantis Megaways –peli on vihdoin julkaistu. Lue arvostelu sekä kokemuksia pelistä ja ota faktat haltuun.

Tarujen uskomaton kuningaskunta Atlantis upposi mytologian mukaan merenpohjaan, eikä ole olemassa varmaa tietoa siitä, onko kyseessä niin sanottu tornari vai lieko kyseinen kaupunki ollut oikeasti olemassa. Nyt pääset sukeltamaan itse pintaa syvemmälle tutkimaan millaista Atlantiksessa voisi olla, mikäli se jossain piilossaan lymyilee uuden Yggdrasilin Atlantis-pelin myötä.

Epäillään, että aikanaan saarella sijainnut satumaisten rikkauksien kuningaskunta olisi yhdessä yössä muljahtanut merenpohjaan noin 10 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Toki tästä on kulunut sen verran aikaa, että ikävä kyllä tallennettua historiaa ei vielä pystytty siitä dokumentoimaan, joten tarina on pikemminkin elänyt suusta suuhun vuosituhansien ajan. Monet uskovat edelleen, että ihmisten ja merenelävien yhdistelmät ovat jatkaneet elämäänsä meren aaltojen alla tähänkin päivään asti.

Toinen eeppiset mittasuhteet saanut ilmiö ovat Megaways-pelit, jotka ovat kovalla tyrskeellä rantautuneet käytännössä kaikki nettikasinot huomioiden ympäri maailmaa. Nämä BTG:n kehittämät pelit tai oikeastaan lisenssillä myönnetty peliteknologia mahdollistavat laajenevat kiekot pelien rullilla, joiden ansiosta pelaajat voivat parhaimmillaan napsia voittoja 117 496 voittolinjan avulla. Onkin siis aika katsastaa miten nämä kaksi kovaa oman aikansa legendaa sopivat yhteen, vai sopivatko?

Atlantis Megaways – esittely: voittolinjat, panostasot ja symbolit

Koska kyseessä on siis Megways-tekniikalla toimiva slotti, vaihtelee myös voittolinjojen määrä dynaamisesti. Et siis voi koskaan tietää ennen nappia painamalla, että kuinka monta kuvaketta saat pelitauluun. Määrä voi olla kaikkea aina 64 linjan ja jopa 117 496 linjan väliltä. Jokaiselle rullalle voi siis tulla kaikkea kahden ja seitsemän kuvakkeen väliltä eli pelitaulun koko asettuu aina satunnaisesti välille 2x2x2x2x2x2 tai 7x7x7x7x7x7. Pelissä on siis kuusi kiekkoa, joiden laajuus muuttuu joka ikisellä spinnillä.

Pelin minimipanos on asetettu 0,20€ suuruiseksi ja maksimipanos per kierros on 25,00€ per laaki. Panosta voi toki säädellä itse haluamansa kokoiseksi, sillä eri panostasoja on yhteensä 11 kappaletta. Voit käyttää pelissä automaattipeliä, jonka avulla sinun ei itse tarvitse aina klikata tai painaa pelin käynnistävää painiketta. Voit määrittää automaattipelien määräksi kaikkea 10 ja 1 000 kiepin väliltä.

Symbolit on tietenkin laitettu muottiin pelin teema hyvin huomioiden. Suurimmat voitot pelaaja saa, kun Atlantiksen kuningas eli meren jumala Poseidon loksahtaa pelin voittolinjoille vähintään kolmeen peräkkäiseen ruutuun vasemmalta oikealle. Muita hyvin maksavia kuvakkeita ovat delfiinit, mustekalat, merihevoset ja pikkikalat, joiden lisäksi pelissä on meriteemaisia kirjaimia pienempiä voittoja varten.

Atlantis Megaways palautusprosentti (RTP) 96,10%

Yleensä Megaways-tuotteiden palautusprosentit eli return-to-player (RTP) ei ole ihan alan terävintä kärkeä, mutta Atlantis tarjoaa varsin hyvän 96,10% laskennallisen palautuksen. Tämä ei siis ole ihan huippuluokkaa, joksi voitaisiin laskea lähempänä 98% olevat pelit, mutta ei myöskään ihan ryöstötason palautus eli alle 95%.

Maksimivoitto Atlantiksessa on varsin muhkea – jopa jackpot-tasoa. Yhdellä pyöräytyksellä pelaaja voi saada parhaimmillaan peräti 216 025€ päävoiton. Tämä toki edellyttää 25 euron maksimipanosta. Kuten muutkin vastaavat teokset, niin myös tämäkin on volatiliteetiltaan korkeampaa keskiluokkaa, mikä johtuu pääasiassa pelin laajenevista ja vaihtelevista rullista. Toisin sanoen peli antaa voittoja keskimäärin harvemmin, mutta voitot ovat osuessaan keskimääräistä selvästi suurempia.

Erikoisominaisuudet

Atlantis Megaways ilmaiskierrokset

Ehdottomasti tämän pelin parasta antia ovat sen erikoistoiminnot, joita on saatu pakattua samaan pakettiin jos jonkinmoista. Wildit alkavat olla jo aika peruskauraa pelissä kuin pelissä, mutta myös tämä peli pitää ne sisällään. Vedenalaisen palatsin muotoiset wildit korvavat minkä tahansa symbolin paitsi Scatterit rullilla.

Mikäli saat pelitauluun kuusi Scatter-symbolia tai enemmän, laukaiset Jackpot Respins –toiminnon. Voit voittaa näistä aarrearkun muotoon sorvatuista kuvakkeista joko välittömiä rahapalkintoja tai erillisiä Pearl Jackpots –simpukkavoittokertoimia. Tässä jättipottipelissä saat arkkujen lisäksi respinneillä siis rullille myös simpukoita, joista paljastuu sinulle välitön jackpot-voitto, joka voi olla Mini 10 x, Minor 50 x, Major 250 x tai jopa Grand 2 000 x oma panoksesi kerralla. Näitä simpukoita voi tippua taululle useampia kerralla ja ne kaikki lasketaan jackpot respin –bonuspelin kumulatiiviseen yhteisvoittosummaan.

Atlantis Megaways Kokemuksia

Kuten olettaa sopii Yggdrasilin kaltaiselta huippustudiolta, on pelin ulkoasu, erikoisefektit sekä äänimaailma hiottu viimeisen päälle kuntoon. Peli siis näyttää erittäin hyvältä ja herättää heti paljon positiivisia kokemuksia parin ensimmäisen spinnin jälkeen. Viihdyttävyyden kannalta on tärkeää, että peli kuulostaa hienolta ja myös miellyttää silmää ja tältä osa-alueelta annamme pelille täydet pisteet.

Mitä taas tulee palautusprosenttiin ja volatiliteettiin niin omassa kategoriassaaan eli Megaways-pelien sarjassa tämä on ihan ylempää keskiluokkaa. Toki täysiä pisteitä ei voi antaa, sillä RTP on kuitenkin vain karvan verran 96% ja rapiat. Oma viehätyksensä näissä peleissä on tietenkin se, että itse symboleiden lisäksi myös voittolinjojen määrä on aina mysteeri. Laajenevat kiekot toki vaikuttavat volatiliteettiin nostavasti, mutta toisaalta mieluummin sitä juoksee isojen kalojen kuin pikkusinttien perässä.

Pelin sisäinen bonuspeli eli jackpot respins on varsin jännittävä, sillä se mahdollistaa parhaimmillaan todella suuret voitot tarjoamalla voittokertoimia jättipottisimpukoiden sisällä. Koska peliin jo päästessä on rullille asettunut vähintään kuusi Scatter-boksia, ovat voitot bonuspelissä poikkeuksetta melko tuntuvia, kun uusintapyöräytksillä tauluun tippuu lisää arkkuja sekä simpukoita jackpot-voitoilla.

Yhteenveto

Atlantis Megaways arvostelu

  • Palautusprosentti 96,10%
  • Panostaso 0,20€-25,00€
  • Volatiliteetti Keskikorkea
  • Erikoistoiminnot: Jackpot Respins, Scatterit ja Wildit
  • Pelinvalmistaja: Yggdrasil

Kokonaisuutena arvoituna Atlantis Megaways on erittäin viihdyttävä ja ensiluokkainen kolikkopeli, jonka parissa viihtyy pidempäänkin. Yli 100 000 muuttuvaa voittolinjaa tuovat oman jännityksensä pelaamiseen, mutta sydämen tykytyksiä on takuulla luvassa jos ja kun tie vie varsin rahakkaaseen sekä kutkuttavaan Jackpot Respins -lisäpeliin. Palautus on ihan hyväksyttävä Megaways-tuotteelle ja pelin päävoitto liikkuu yli 200 000 euron lukemissa.