Matkusta ympäri maailman – 7 kolikkopeliä virtuaalimatkailuun

Maailman ympäri kasinolla

Kansainvälinen matkustaminen on ollut jo reilun vuoden hieman tavallista hankalampaa, minkä vuoksi moni onkin päätynyt fiilistelemään virtuaalimatkailua. Tästä syntyikin idea yhdistää tämä ilmiö ja parhaat kolikkopelit yhteen mielenkiintoiseen reissupakettiin.

Pelejä tulee tätä nykyä lähes päivittäisellä tahdilla lisää eetteriin, joten kokonaismäärä huitelee jo yli 6 000 erilaisen kasinotuotteen paremmalla puolella. Huima määrä kysyy myös suunnittelijoilta ennen kaikkea luovuutta, mikä onkin johtanut uskomattomaan repertuaariin erilaisia teemoja ja aiheita. Slotteihin on ammennettu inspiraatiota useista muinaisista tarustoista, mytologioista, kulttuureista sekä esimerkiksi alueellisista aiheista.

Valikoima on niin valtaisa, että se luo pelaajalle upeita mahdollisuuksia tehdä kunnon irtiottoja arjesta ja uppoutua seikkailuihin aina vuorenhuipuilta valtameren syvyyksiin tai viidakoista keskelle kuivinta ja karuinta aavikkoa. Päätimmekin listata tähän artikkeliin eräänlaisen maailmanympärysmatkan kolikkopelien ystäville listaamalla seitsemän loistavaa peliä, joiden teemat sijoittuvat tasaisesti ympäri tellusta. Ehkä tämä auttaa jonkun kohdalla matkakuumeeseen! Alla listasimme parhaat pelikasinot netissä, joilla voit suorittaa tämän reissun.

Parhaat kasinot kolikkopeleihin

Ei koodia
Casumo

Aloita pelaaminen 20 talletusvapaalla Book of Dead -kierroksella.

Nappaa bonus
Ei koodia
DuxCasino

DuxCasino tarjoaa uusille pelaajille 500€ bonukset ja 150 ilmaiskierrosta!

Nappaa bonus
Ei koodia
Kolikkopelit

Uusi tuplabonus: valitse 500€ bonus tai 500 ilmaiskierrosta!

Nappaa bonus
Ei koodia
Unibet

Saat uutena Unibet-pelaajana 200€ talletusbonuksen ja 10 jackpot-kierrosta!

Nappaa bonus

Orient Express (Yggdrasil)

Matka alkaa legendaarisen idän pikajunan eli Orient Expressin kyydistä. Lähtöpaikkana on tunnetusti Pariisi, josta historiallinen junamatka vie pelaajan aina Venetsian ja Belgradin kautta päätepysäkille Bosporinsalmelle Istanbuliin. Jokaisella näistä pysäkeistä on tarjottavanaan pelaajalle erilaisia erikoisominaisuuksia, joiden avulla on mahdollista tavoitella jopa 115 000 euron päävoittoa.

Pariisissa käytössäsi on konduktöörin kuvakkeilla varustetut wild-symbolit. Nämä korvaavat minkä tahansa paitsi free spin -kuvion pelin rullilla. Nämä eivät ole ihan tavallisia wildeja vaan niin sanottuja matkustavia wildeja teemaan sopivasti. Kun tämä kuvake asettuu pelitauluun, saat käyttöösi re-spinnejä, joiden mukana hahmo kulkee aina pelitaulun oikeasta reunasta vasemmalle päin, kunnes poistuu ruudusta. Kun olet kerran triggeröinyt Pariisissa Free Spin -pelin lisäosan, jatkuu matkasi seuraavaksi Venetsiaan ja uuteen ominaisuuteen.

Venetsian kuuluisalla Santa Lucian juna-asemalla peliin astuu voittokerroin-kello, joka antaa jokaiselle voitollesi kertoimen 2x ja 5x väliltä. Peruspelissä tämä kerroin on käytössä satunnaisesti, mutta ilmaiskierrostoiminnon lauetessa saat kertoimen takuulla jokaiselle voitollesi. Seuraava stoppi kuljettaa meidät Serbian pääkaupunkiin Belgradiin. Täällä käyttöösi tulevat kokonaisen rullan eli kolme linjaa ylhäältä alas ulottuvat juna-wildit. Peruspelissä nämä ilmestyvät satunnaisesti, mutta free spin -pelissä saat 1-3 koko rullan wildia jokaisella kierroksella.

Herätys! Olemme saapuneet Istanbuliin! Viimeisin, mutta ei taatusti vähäisin on Mustanmeren porttina tunnettu entinen Konstantinopoli, nykyinen Istanbul Turkin tasavallan alueella. Voit onnitella itseäsi pääsystä matkan päätepysäkille, sillä nyt käyttöön tulevat lentävät postikortti -wildit. Nämä villit postikortit sinkoilevat pitkin pelitaulua ja voivat antaa 2-12 wildia per kierros korvaamalla satunnaisesti mitä tahansa symboleita pelin rullilla. Ilmaiskierrospelissä saat aina jokaisella pyöräytyksellä takuuvarmasti näitä wildeja.

Pelin symbolit koostuvat hienoista herrasväen matkustajista sekä korttipakoista tutuista hertta, ruutu, risti ja pata -symboleista, jotka on kirjailtu kultaisin kehyksin. Pelin mainion tunnelman täydentävät hauskat ääniefektit sekä kohteittain vaihtuvat taustamaisemat sekä musiikki. Pariisissa soi ranskalainen haitarimusiikki, Venetsiassa kitara soi kauniisti, Belgradissa torvet ja rummut löytävät mukaan ja Istanbulissa aletaankin jo olla itämaisissa äänimaisemissa. Palautusprosenttikin on ihan muikea 96,2%, joten kyllä tämän parissa kelpaa aloittaa reissunsa.

Arabian Nights (Microgaming)

Istanbulista onkin luonteva jatkaa syvemmälle kohti Lähi-itää ja ottaa suunnaksi kuuluisat Yöt Arabian. Nyt on aika lähteä haaveilemaan tuhannen ja yhden yön tarinoiden parissa aavikon dyyneille ja kokeilla onneaan oikein olan takaa. Peliksi olemme nimittäin valikoineet klassikkojen joukkoon kuuluvan jackpot-pelin Arabian Nightsin Microgamingilta. Tässä pelissä voit voittaa parhaimmillaan yhdellä spinnillä jopa kymmeniä miljoonia euroja!

Tämä peli on niin sanottu progressiivinen jättipottipeli eli jokaisen pelaajan jokaisesta panoksesta kerätään aina pieni siivu yhteiseen kassaan, josta maksetaan jackpot-voittoja. Toiminta on siis hieman samanlaista kuin esimerkiksi lotossa. Jackpot-voittoja pääset tavoittelemaan, kun saat pelitauluun yhdellä kertaa viisi arabimiestä tai kutsuttakoon häntä nyt vaikka sheikiksi! Näet koko ajan kyseisen hetken virallinen jackpot-summan ruudun oikeassa ylälaidassa. PS. kannattaa käydä lunastamassa 10 ilmaista jackpot-kierrosta itsellesi Unibet casinolta!

Pelin symboliikka on tietenkin haettu suoraan Arabiasta ja pääkuvakkeet isoimpine voittoinen ovat taikalampun muotoiset scatterit, kamelit, arabihatut, beduiiniteltta, kärjekkäät tossut sekä sheikki itse. Loput niin sanotut perusmuotoiset kuvakkeet on otettu korttipakan A, K, Q, J ja 10 -symboleista.  Pelin palautus prosentti (RTP) on 95,22%, jota voidaan pitää varsin hyvänä jättipottipelille. Kolme taikalamppua tai enemmän laukaisevat free spin -lisäpelin, jonka siivellä voi porskuttaa myös varsin hyville voitoille.

Afrikka Jungle Spirit

Jungle Spirit (NetEnt)

Jatketaan matkaa vielä etelämpään ja päiväntasaajan eteläpuolelle. On aika valloittaa Afrikka ja aloittaa kaikkien aikojen safariretki NetEntin Jungle Spirits Call of the Wild -pelin parissa! Toki pitää heti myöntää, että pelin eläinkunta on hiukan laajempaa kuin vain Afrikkaa koskeva, mutta tokkopa se menoa haittaa. Ainakin tunnelma ja meininki ovat eläimellisesti kohdallaan.

Parhaita voittoja voit saada tässä 3×5-pelitaulun omaavassa slotissa keräämällä mahdollisimman paljon samoja eläinkuvioita rullille. Pelissä esiintyvät arvojärjestyksessä tiikeri, elefantti, karhu, krokotiili ja kobra. Mitä enemmän saat samoja eläimiä istutettua linjoille ja mitä korkeammin maksavia, sitä suurempia ovat tietenkin myös voitot. Tämän pelin palautusprosentti on varsin mukava 96,47% ja siinä on yhteensä 243-voittolinjaa. Ikään kuin kertautuvasta voittomallista johtuen tämä on niin sanottu korkean volatiliteetin peli, joka maksaa harvoin, mutta sitäkin suurempia voittoja. Pelin päävoitto yhdellä pyöräytyksellä on 7 678-kertainen omaan panokseen nähden eli lähes 800 000 euroa!

Jungle Spiritin parasta antia on mielenkiintoinen bonuspeli, jossa pelaaja voi itse vaikuttaa omaan riskiinsä ja toisaalta myös voittojen suuruuteen. Ensinnäkin pääset käsiksi tähän erikoisominaisuuteen, kun saat linjoille kerättyä kerralla kolme scatteria, jotka tässä tapauksessa ovat lootuksenkukkia. Ennen kuin ilmaiskierrokset alkavat, voit valita itsellesi yhden pelin päähahmoista voittototeemiksi. Tiikeri maksaa parhaimmat voitot, mutta spinnejä saat vain neljä. Toisaalta taas kobra antaa sinulle 20 ilmaiskierrosta, mutta voitot ovat paljon pienempiä, joskin varmempia.

Sakura Fortune (Quickspin)

Villin safarielämyksen jälkeen on aika ottaa kuvitteellisen Learjettimme nokan suunta kohti nousevan auringon maata eli tietenkin Japania! Näin keväisin ainakin normaalisti jopa miljoonat ihmiset ryntäisivät katsomaan kuuluisaa kirsikkapuiden kukintaa vaikkapa Tokioon. Tästä aasinsiltana mainittakoon, että kirskikankukka on japaniksi Sakura, joten peliksemme valikoitui Quickspinin suosittu Sakura Fortune.

Tässä pelissä on käytössä 4×5 pelitaulu ja palautusprosentti on 96,61%, mikä on hieman keskiarvoa parempi. Pelin päähahmo on näyttävä japanilainen geisha tai oikeastaan Sakura prinsessa ja symboleissa vilisee tuttuja aasialaisia vaikutteita aina lohikäärmeistä jadesta tehtyihin patsaisiin. Bonuspelin symbolina nähdään japanilainen viuhka, joita vaaditaan kolme tai enemmän toiminnon laukaisuun. Symboleista parhaiten maksavia ovat henkilöhahmot, jotka ovat sensei ja samurai -tyylisiä herrasmiehiä ja -naisia. Perussymbolit on muodostettu aasialaisista kolikoista, joita ovat kultainen, hopea, pronssinen ja jade.

Prinsessan symbolit toimivat tässä pelissä wildeina ja jos niitä onnistuu saamaan kaksi kappaletta täysille rullille eli ylhäältä alas, aktivoituu re-spin -toiminto. Mikäli pääset etenemään bonuspeliin, kaikki Princess wildit ilmestyvät aina koko rullan mitalla eli näin pääset myös hyödyntämään useammin tätä re-spinniä. Sakura Fortunen grafiikkaa on päivitetty hiljattain ja se näyttää todella upealta. Myös äänimaailma on todella hienosti toteutettu ja tätä peliä pelatessa voisi kuvitella olevansa iltapäiväkävelyllä japanilaisessa puutarhassa. Kyseinen slotti tarjoaa hyvän mahdollisuuden rauhoittua hieman ennen seuraavaa etappia.

Wombaroo (Booming Games)

Pienen välietapin jälkeen päästään jälleen eläimelliseen maailmaan, kun retkikuntamme etenee Australian mantereelle ja sen uniikin luonnon pariin pelissä Wombaroo. Nokkela nimi, joka yhdistää sekä vompattia että kengurua on Booming Gamingin käsialaa ja tarjoaa värikkään sekä viihdyttävän elämyksen aussien tunnetuimpien eläinten parissa.

Leikkisän musiikin säestämänä pelaaja pääsee nautiskelemaan kuuluisan Ulurun eli länsimaisittain Ayer’s Rockin maisemissa. Upea punainen kivimuodostelma keskellä Australian takamaita luo mainion taustan tälle pelille, jossa seikkailevat kenguru, vompatti, koala sekä emu. Näistä saa tietenkin myös mehukkaimmat voitot, kun taas pienempiä voittoja symboloivat pelikorteista tutut ikonit aina A:sta 10:een.

Tämä peli on ehkä enemmän huvittelun kannalta otettava, sillä palautusprosentti on ”vain” 95,42%. Hieman vähemmän on myös peliruudussa paikkoja ja voittolinjoja, sillä taulu on tehty muotoon 3×5. Päävoittokin tässä pelissä on hieman pienempi kuin muissa matkamme kohteissa, sillä se on 4 000 kertaa oma panos. Toki maksimipanos on hurja 400 euroa per spinni eli parhaimmillaan voi kuitata 160 000 euroa yhdellä pyöräytyksellä.

Parasta antia Wombaroossa ovat useat erikoistoiminnot. Kangaroo spins aktivoituu, kun saat tauluusi kolme kengurun kuvalla varustettua scatteria. Pelissä saat käyttöösi kahdeksan ilmaiskierrosta, ja jokaisella näistä mukaan astuvat sticky wildsit, jotka jämähtävät aina paikoilleen koko bonuspelin ajaksi. Kun taas onnistut saamaan kolme vompatti-scatteria, alkaa ilmaiskierrospeli sticky-kuvioilla ja respin-ominaisuudella. Näet peliruudun yläreunassa palkin, joka täytty pikkuhiljaa sitä mukaan, kun pelaat. Kun saat tämän mittarin täyteen, aktivoituu superpeli, jossa saat sekä kengurun sticky wildsit että vompatin respinnit käyttöösi. Isoja voittoja siis luvassa!

Gonzo Etelä-Amerikka

Gonzo’s Quest Megaways (Red Tiger Gaming)

Olet varmasti ainakin joskus kuullut tarun kultaisesta kaupungista, Eldoradosta. Nyt pääset hakemaan avaimia tämän satumaisten rikkauksien kaupunkiin yhdessä kaikkien aikojen suosituimman konkistadorin eli Gonzon kanssa! Tarina vie meidät mukanaan Etelä-Amerikan pohjoisosiin ja intiaanikansojen maille, joten ota rento asento, laita sombrero päähän ja nautiskele vaikka tequilaa samalla, kun jahtaat hulppeita voittoja.

Gonzo’s Quest on lähes kaikille netin rahapelejä pelanneille tuttu peli ja hahmo, jonka läsnäolosta ei ole voinut välttyä niin kasinoiden markkinoinnin materiaaleissa kuin peliaulojen listoillakaan. Tämä on ilman muuta yksi suosituimpia pelejä koskaan, ja hype sen ympärillä vain kiihtyi, kun Red Tiger Gaming julkaisi siitä päivitetyn Megaways-pelin. Vanhaan peliin poiketen tässä versiossa on käytössä jopa 117,649 voittolinjaa mahdollistava laajenevien rullien moottori, joka voi kasvattaa kelojen kokoa aina kahdesta symbolista jopa seitsemään symboliin. Tätä myötä myös pelin volatiliteetti on valahtanut vahvasti korkean puolelle, mutta myös päävoitto on kasvanut. Parhaimmillaan voit voittaa tästä pelistä 84 000 euroa yhdellä pyöräytyksellä. Tämä siis, jos pelaat maksimipanoksella eli 4 euroa per pyöräytys.

Parhaita erikoisominaisuuksia Gonzo’s Quest Megawaysissa ovat alkuperäisestä versiosta tutut lumivyöryefekti, maanjäristysefekti sekä voittokertoimet. Aina osuessasi johonkin voittavaan komboon putoavat nämä symbolit pois taulusta ja tilalle tippuvat uudet muodostaen mahdollisesti uusia voittoja. Maanjäristyksessä taas sattumanvaraisesti millä tahansa spinnillä heikompiarvoiset symbolit putoavat pois ja tilalle tulee paremmin maksavia kuvakkeita. Nämä symbolit ovat saaneet inspiraationsa tietenkin intiaanikulttuureista ja ne ovat erilaisia maskeja. Harvinaista on myös, että wildit voivat korvata free spin -pelin symbolit eli vapaapudotusikonit. Tällöin saat ilmaiskierroksia ja kasvavan voittokertoimen voitoillesi.

Route 777 (ELK)

Maaliviiva alkaa jo häämöttää! Viimeisenä kohteenamme siirrymme Etelä-Amerikan viidakoista Pohjois-Amerikan puolelle ja Yhdysvaltoihin. Tarkemmin sanottuna lähdemme puremaan maantiepölyä ELKin mielenkiintoisessa Route 777 -pelissä. Nimi viittää tietenkin kulttimaineen saaneeseen osavaltioiden väliseen Route 66 -maantiehen, joka kulkee aina pohjoisen järviseudulta Chicagosta Los Angelesiin ja Santa Barbaran laiturille.

Keski-lännen aavikon erämaahan sijoittuva tausta punaisine kallioineen, kaktuksineen ja yksinäisen bensapumpun kera maalaavat varsin osuvan maiseman pelille. Pelin äänimaailma on tietenkin hieman prätkähenkistä, sillä taustalla pauhaa menevää rokkia, jota voisi kuvitella soitettavan Route 66:n rekkakuppiloissa. Ääniefektit on vedetty ns. vanhan liiton mukaan, sillä myös peli noudattaa erittäin klassista kaavaa. Kun lähellä on osua kolme skull rideria eli pääkallosymbolia, alkavat poliisin sireenit kaikua ja kaahailun äänet koventua.

Tosiaan tämä on erittäin perinteinen slotti, jossa on kolme rullaa ja kolmessa linjassa. Voittolinjoja on yhteensä 17 kappaletta ja voitot maksetaan vasemmalta oikealle. Symbolit sisältävät erilaisia hedelmiä, kuten kirsikat ja sitruunoita, BAR-palkkeja sekä tietenkin eri värisiä 7-symboleita. Päävoitto on parhaimmillaan 400 000 kolikkoa eli euroiksi käännettynä 160 000 euroa 40 euron maksimipanoksella.

Vaikka peli onkin ulkoiselta olemukseltaan sekä grafiikaltaan ja ääniltään simppeli, on siihen pakattu paljon lisäefektejä. Mikäli saat kahdelle ensimmäiselle rullalle täsmälleen identtiset symbolit, laukeaa mielenkiintoinen ohituskaista re-spin-toiminto. Sinulle annetaan 5 ilmaista re-spinniä voittojen metsästykseen siten, että kaksi lukittua rullaa tippuvat aina pykälän alaspäin per kierros. Kolme pääkallokuvaketta keräämällä aukeaa ilmaiskierrospeli ja mikäli onnistut tässä lisäpelissä saamaan pääkallot uudelleen, pääset onnenpyörään. Pyörä arpoo sinulle erilaisia seiskoja ja pysähtyy, kun olet saanut kolme samanlaista tauluun tai peli valahtaa stop-sektorille. Suurin voitto tässä moodissa on peräti 100 000 kolikkoa.