Kolikkopelit: Voita avec-kutsu Vesa-Matti Loirin 75-vuotisjuhliin!

Vesa-Matti Loiri syntymäpäivägaala

Suuri ja rakastettu kansantaiteilija Vesa-Matti Loiri täytti tammikuussa kunnioitettavat 75 vuotta ja nyt on aika juhlia isolla porukalla. Voit voittaa itsellesi ja puolisollesi tai kaverille 2 lippua tähän vuoden ehdottomasti kovimpaan juhlagaalaan Kolikkopelit.comilla!

Siitä emme tiedä oliko kyseessä synkkä ja myrskyinen yö, kun Vesa-Matti eli tunnetummin Vesku Loiri syntyi Helsingissä 4. tammikuuta toisen maailmansodan jälkimainingeissa vuonna 1945. Täyteen on tullut siis 75 vuotta elon taivalta sekä jo yli 60 vuotta yhtenä maamme rakastetuimpana taiteilijana. Tämän kunniaksi on ollut ihan syytäkin pistää pystyyn kenties kaikkien aikojen synttäripirskeet, johon osallistuvat koko Suomen viihdetaivaan kerma ja illan juontajana nähdään muun muassa Mikko Leppilampi. Sen verran ison kaliiberin tapahtumasta on kyse, että myös valtamedia, kuten Iltalehti ovat uutisoineet tulevista juhlista nettisivuillaan.

Nyt sinulla on mainio mahdollisuus voittaa 1+1 lippua tähän ikimuistoiseen iltaan osallistumalla Kolikkopelit.comin Ystävänpäivän arpajaisiin. Osallistut arvontaan keräämällä arpoja aikavälillä 10.-14. Helmikuuta ja homma on tehty todella simppeliksi. Saat arpalipun jokaisesta vähintään 10€ talletuksesta kyseisen kampanjajakson aikana ja 10 onnekasta pelaajaa voittavat jokainen avec-liput tähän Veskun suureen iltaan.

Sinulla on siis aikaa osallista tähän arvontaan aina perjantain ystävänpäivän iltaan kello 23.59 Suomen aikaa saakka. Mitä useammin teet talletuksia, sitä enemmän saat arpalippuja ja tietenkin myös mahdollisuutesi voittoon ovat paljon paremmat. Palkinto sisältää gaalan lippujen lisäksi yhden yön hotellimajoituksen sekä vielä kirsikkana kakun päälle kaksi kappaletta Veskun melko tuoretta elämänkertaa eli Loiri-kirjaa.

Elämää suurempi Vesa-Matti Loiri

75-vuotiaan Veskun urahan alkoi jo tunnetusti lapsitähtenä, kun hän esitti riipaisevaa pääosaa Jaakko Hoikan vuoden 1962 klassikkoelokuvassa Pojat. Tämän jälkeen hän on tehnyt yli 60 vuoden mittavan uran sekä elokuva-, näyttämötaiteen että musiikin ja muun kulttuurin saralla. Tietysti tunnetuimpina roolisuorituksina Loiri muistetaan Spede Pasasen ikonisena Uuno Turhapurona sekä myös Speden muiden elokuvien sekä sketsisarjojen päätähtenä.

Veskusta löytyy tunnetusti myös se vakavampi puoli, jota olemme päässeet näkemään sekä vahvatulkintaisen Eino Leinon runouteen perustuvan musiikillisen annin kautta, mutta myös elokuvaruuduilla. Pahat Pojat ja Tie Pohjoiseen ovat olleet esimerkiksi vakavahenkisempiä pääosia elokuvamaailmassa, minkä lisäksi taiteilijan herkkyyttä on päästy näkemään kenties koskettavimmalla Vain elämää TV-sarjakaudella vuonnaa 2014.

Näyttelemisen ja laulamisen lisäksi Vesa-Matti Loiri on ollut todellinen aikamme monilahjakkuus, joka on lähes tulkoon verrattavissa Leonardo Da Vincin lanseeraamaan “Uomo Universaleen” eli Yleisneroon, joka on lahjakas monialaisesti. Vesku on muun muassa äärimmäisen lahjakas huilisti ja edustikin Suomena Euroviisuissa vuonna 1980 kappaleella Huilumies. Tämän lisäksi hän on ollut erittäin lahjakas ja monipuolinen urheilumies, joka on kilpaillut SM-tasolla niin jalkapallossa, vesipallossa, nyrkkeilyssä kuin biljardissakin.

Muista myös Kolikkopelit uuden pelaajan edut!

Jos sinulla ei vielä ole pelitiliä Kolikkopelit.comille on syytä toimia heti. Esillä on nimittäin varsin mielenkiintoinen tarjous uusille pelaajille, joka sisältää kaksi erilaista diiliä. Ensimmäinen diili pitää sisällään peräti 200% bonuksen aina 200 euroon asti sekä hurjat 450 ilmaiskierrosta ilman talletusta kaupan päälle. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että tallettamalla 200€ voit aloittaa pelaamisen 600 eurolla ja päälle ropisee vielä 450 spinniä Gemix-slottiin. Nämä pyöräytykset jaetaan sinulle 10 kappaleen erissä aina talletuspäivänä ja sitä seuraavien 44 päivän ajan.

Toinen tarjous on prosentuaalisesti vieläkin kovempi nimittäin saat ensimmäiselle talletuksellesi 500% bonuksen aina 50 euroon asti sekä 300 free spinniä kaupan päälle. Tämä tarkoittaa siis tarkemmin sanottuna sitä, että tallettamalla vain 10 euroa omaa rahaa, voit aloittaa pelaamisen peräti 60€ potilla! Kaiken kukkuraksi annetaan siis vielä 300 ilmaiskierrosta Gemixiin 10 kappaleen päiväerissä kokonaisen 30 päivän ajan. Nyt on korkea aika tarttua härkää sarvista!